TURVATAAN LAPSIPERHEIDEN SEKÄ ERITYISLASTEN MONIPUOLISET PALVELUT VANTAALLA

Erityislapsen äitinä luen jatkuvasti lehdistä, foorumeista, ryhmistä ja blogeista eri neuropsykiatristen ominaisuuksien omaavien perheiden arjesta. Lähes yhdeksänkymmentä prosenttisesti näissä toistuu sama surullinen kaava, kuin oman lapseni kohdalla, hoidon piiriin pääsyn vaikeus. Oma poikani pääsi hoitoon 5-vuotiaana, mutta vasta 10-vuotiaana hän sai ADHD-diagnoosin, joka kuitenkin oli selkeä oireinen.

Mistä tämä kertoo? Mikäli en olisi taistellut ja taistellut, olisiko poikani saanut koskaan apua? Olisiko hän laitoksessa? Olisiko hänestä tullut yksi väliinputoaja muiden joukossa?

Tällä hetkellä hoidonpiiriin pääsy on erittäin vaikeaa sekä erittäin hidasta. Tähän on tultava muutos, mikäli perhe pyytää apua, on sitä saatava viipymättä tai ainakin yhden kuukauden kuluessa alkuarvio. Mikäli hoidon piiriin pääsy on näin vaikeaa eikä resursseja, hoitajia ja lääkäreitä ole, on ensiarvoisen tärkeää ja suotavaa käyttää näissä tapauksissa ostopalveluseteleitä, kuten muissakin terveyden huollonpaveluissa. LAPSISSAMME, myös ERITYISLAPSISSAMME on tulevaisuus, heihin ON PANOSTETTAVA.

Lasten kohdalla säästäminen ei toimi, se luo yhteiskunnalle mittaavat jälkikulut. Lapset ovat vaarassa syrjäytyä, vanhemmat uupuvat ja jäävät pois töistä sairaslomalle, tai auttamaan lastansa.Vanhemmat eivät tiedä, eivätkä osaa hakea kaikkia tukia ja palveluita jotka perheelle kuuluu. Paperiviidakko on loputon. Perheet tarvitsevat näihin selkeyttä:

Mistä saan apua ja tukea diagnoosin jälkeen? Mihin kaikkiin tukimuotoihin perhe tai lapsi on oikeutettu?

Kouluun pelkästään on mahdollista saada useita tukimuotoja mm. koulukyydit, kolmiportainen tuki koulussa, koulunkäynnin ohjaajan palvelut, pienryhmäopetus, kuulokkeet, sermit, stressilelu, popit ja säkkituoli.

Kotiin ja perheelle on valtavasti apuja, jos tietää vain mistä etsiä, mutta niin sen ei kuuluisi mennä!

Nämä kaikki tulisi olla yhdessä paikassa selkeästi niin, että vanhempien ei tarvitse taistella 10 eri paikan kanssa.

Lapsien ja erityislasten avun tarve ei pelkästään ole hoidon piiriin pääsyä. Kouluihin on saatava opettajille ja henkilökunnalle enemmän tietoutta erityislapsista. On saatava kouluihin lisää resursseja, opettajia, apuopettajia ja tukimuotoja kaikille oppilaille. Meistä kaikki ovat yhtä arvokkaita, ja kaikki aivan erilaisia. Lapset jotka ovat äänekkäitä, repivät monisteet ja kokeet, piiloutuvat pulpetin alle saattavat helposti joutua silmätikuksi, leimaantua häiriköksi. Lapsi joka voi olla täydellinen opiskelija koulussa purkautuu kotona raivoten. Vanhempi ilmoittaa huolestaan kouluun, mutta häntä ei kuulla, koska koulussa ei näyttäydy ongelmia. Vanhemmat on otettava tosissaan, ilman syyllistystä. Opiskelija saattaa sinnitellä koko päivän erilaisten ärsykkeiden keskellä ja kuormitusta voi tuoda aivan "normaalit" asiat: ilmastointilaitteen humina, kirkas kattovalo, kovat äänet, liika hiljaisuus, papereiden kahina, puhuminen, opettajan opetus, siirtymä tianteet, sukat puristavat, ruoan koostumus, tuoli on kova, muutokset aikatauluissa, astioiden kolina, se voi olla sinulle tavallisia arjen ääniä, mutta erityislapsille erilaisten aistien kuormitusta. Miltä sinusta tuntuisi rakastaa työtäsi, mutta kun pääset kotiin räjähtäisit, ymmärtämättä miksi. Aikuinen ymmärtäisi hakea apua. Nämä pienet ja nuoret ihmiset eivät sitä voi tehdä. Tämän vuoksi on ensiarvoisen tärkeää saada hoidon piiriin pääsy toimimaan. On saatava tietoutta kouluun, jotta opettajat voivat reagoida muutenkin, kuin tekemällä lastensuojelu ilmoituksia turhaan (joka muutenkin on ylikuormittunut ja ruuhkautunut), kun oikea paikka on esimerkiksi perheneuvola tai neuropsykiatrian poliklinikka.

Tämän vuoksi juuri perheen ja koulun yhteistyö on ensiarvoisen tärkeää, ja tietenkin hoitokontakti siihen lisättynä.

Kouluhenkilökunnan ja opettajien on myös muutettava kohtaamiset ja ennakkoasenteet, pelkän paperin tai diagnoosin takia. Onko oppilaalla mitään mahdollisuutta pärjätä jos hänet leimataan häiriköksi pelkkien papereiden ja diagnoosin vuoksi?

Elävä esimerkki oikeaoppisesta kohtaamisesta on poikani kohdalla. Kuinka yksi opettaja voi muuttaa koulun käynnin, eheyttää lasta, ja kohottaa itsetuntoa joka niin monta vuotta oli silmätikku. Opettaja ei saanut edellisestä koulusta papereita, vaan kävimme tutustumassa kouluun ja opettajaan. Kun kuukausia myöhemmin hän sai paperit hän sanoi, että ei koskaan olisi tunnistanut poikaani papereista, ja mikäli olisi alussa saanut paperit olisi hyvinkin voinut olla, että hänellä olisi ollut eri asenne poikaani kohtaan. Me tarvitsemme muutosta ja lapsiperheiden palvelujen saanti tarvitsee muutosta. Meidän on kaadettava ennakkoluulojen muurit.

Jokainen meistä on arvokas, sinä merkitset